kossua 

salmiakkikossua

siideriä

Siis aamun ensimmäiseksi palaksi kuivaan kurkkuuni otan lääkettä ja vettä. Istun sängyn laidalla. Kaadan itseni takaisin sänkyyn. 

Peitto korville.

Peitto pois päältä. 

Mitä kello on. Kahdeksan.

Missä minä olen. Laivalla.

Onko aamiainen suomenaikaa vai ruotsinaikaa.

Aina sama juttu. Ikinä muista.
 

Onko mun älypuhelin missä ajassa. Hitto ruotsinajassa tietenkin, koska vaihtaa automaattisesti. 

Istun taas sängyn laidalla. Raavin päätäni. Oliko se ruotsinaika ennen vai jälkeen meidän ajan.

Herätän toisen vauhtimummon. Nousee istumaan. 
 

Kysyy. Mitä kello on. Varttia yli kahdeksan, vastaan.

Onko se ruotsinaikaa vai suomenaikaa, vastaan että mun on ruotsinaikaa ja sun suomenaikaa.

Mihin aikaan se aamiainen on, onko se sun aikaa vai mun aikaa. 
 

Ottaa aamun ensimmäiseksi palaksi pillerin ja huiskasee lasillisen vissyy päälle.

Kaataa itsensä sänkyyn. Vetää peiton korville. 

Nousee taas. 
 

Hiljaisina vedämme vaatteet yllemme ja lähdemme aamiaiselle. 

Hän suomenajan aamiaiselle ja minä ruotsinajan aamiaiselle. 
 

Molemmet yhtä nälkäisinä.

 

 

Meistä kahdesta vauhtimummosta kumpikaan ei allekirjoita vielä hidastumisen tapahtuneen. Kiinnostus ympäristöön ihmisiin ja tapahtumiin on vähän kuin lisääntynyt työstä vapautumisen myötä. Ystävättäreni kokonaan ja minä osin olen vapaaherratar. 'Neito menojalka' kutsuukin itseään asuntosäästäjäksi, koska ei paljoakaan kotona ole oleskellut. 

Ensimmäinen vuosi eläkkeellä on monelle vapauden menemisen vuosi, joka tasoittuu - tai sitten ei - ajan kanssa. Kun vapautuu aikaa, niin paniikinomaisesti ensin alkaa täyttää kalenteriaan - näin siis usealle tulee käymään, koska on tottunut säännöllisiin 'kalenterimenemisiin', niin sama usein tulee jatkumaan jonkin aikaa. Toiset taas vapauttavat itsensä kaikesta säännönmukaisesta ajankäytöstä. Jäävät vaan olemaan ja ihmettelemään, nauttimaan olemisen ja vapauden aikatauluttoman elämän ihanuudesta. Jotkut taas ihmettelevät ja surevatkin yhden elämänvaiheen taaksejäämistä. Jopa voi vähän pelottaa sosiaalisten suhteitten vähyyttä työelämän jäädessä taakse.

Minä osa-aikaeläkeläisenä nautin molemmista tai kaikista tilanteista. En halua sitoa itseäni kalenteriaikatauluun, vaikka sellaisen virheen minäkin ensimmäisenä osa-aikaeläkevuoteni aikana tein. Huomasin pian, että alkoi ahdistaa kalenteriin suunniteltujen säännöllisten aikataulujen noudattaminen. Nyt elän vaa yhden harrastukseni kellonajan mukaan. Muut kaikki tekemiseni perustuvat vapaaehtoiseen ja omavalintaisiin aikoihin. Tämä sopii minulle nyt.

Äksönimummo mennä huitaisee välillä sinne sun tänne tai on vaan nauttien rauhasta.

Elämä on vapautta ja iloa, vaikka välillä 

polvi naksuu

lonkka loksahtelee

olka narisee

jalka puutuu.

Aamulla ei tiedä kummalla jalalla sitä ylös nousee. Toivottavasti kuitenkin sillä oikealla, joka tuo päivään 

hyvää mieltä

hymyä huuleen

ystävällisyyttä kanssaihmisille.

 

;0))

Ylpeillä itselläni.

 

'ÄKSÖNIMUMMON MIKÄ VAAN PIIRAKKA'

makea

sotkase yhteen - järjestyksellä ei väliä:

- 2 dl piimää tai mitä vaan hapanta (esim jugurtti)
- 3.5 dl vehnäjauhoja

- 1 dl kaurahiutaleita tai mitä vaan hiutaleita

- 1 dl juoksevaa jotain vaan rasvaa (öljy tai marg)

- 2 dl sokeria

- 1 tl soodaa
 

huiskaistaan sekaisin vaan

levitetään taikinasta suurin osa piirakkavuokaan

noin desin köntsä taikinaa jätetään kulhoon, johon sekoitetaan joukkoon

- 1 muna

- noin 2 dl mitä sattuu olemaan kaapissa - esim rahkaa - kermaviiliä - jugurttia - maitokin käy jos ei muuta 

- noin 2 dl tai miten paljon vaa haluaa hedelmiä tai marjoja - ei niin väliä mitä on - kaikki passaa - omena, ananas, puolukka, mustikka tai useamman marjan/hedelmän sekoitus

- lisätään vielä vaniljasokeria huiskasu oman maun mukaan, jos on tai jos haluaa

Sekoitetaan sotku taas millä vaan välineellä ja heitetään lopuksi aikaisemmin vuokaan levitetyn pohjan päälle

Paistetaan 200 asteessa noin 40 min, jokainen tuntee oman uuninsa ja jos tuntee, niin valitaan sen mukaan aika

Syödään mieluusti vaa sellasenaa, mut jos sattuu olee vaahdotettua vaniljaa tai kermavaahtoo purkki tai sit mitä vaa sopivaa pehmeetä sotkua päälle - niin sopii sekin

Leipominen on niin helppoa vai mitä.

;o))


 

Muistan aikoja, kun lasten kouluissa oli vanhempainiltoja, diskoja ja leikkipäiviä pienemmille. Kerättiin rahaa tavallisemmin luokkaretkeä varten. Olin minä aikoinani aktiivisesti mukana ja toiminkin lasten iloksi koulujen monenlaisessa toimessa. Vaikka minua ei koskaan hävetty eikä kielletty tulemasta mukaan erilaisiin tilaisuuksiin valvojaksi tai buffettiin, niin pullan itse leipominen oli ehdottomasti kielletty. Minä en lastenkaan mielestä leiponut myyntikelpoista leivonnaista oli se sitten kakku, pulla tai pikkuleipä. 

En ole koskaan ollut pullantuoksuinen äiti enkä mummo. Sylini on ollut kyllä sitäkin avoimempi ja minulle äidille on kerrottu semmosiakin asioita, joita moni muu äiti ei lastensa suusta kuule koskaan. Minä en sitä edes ihmetellyt, että kertovat murheensa. Muiden äitien kanssa keskustellessa olen todennut, että olen tainnut saada aina suuren luottamuksen nuoremmalta polvelta.

Mitä sitten teinkään, niin en ainakaan koskaan niin, miten omat vanhempani minulle. Lapsuudenkodissani ei ollut avoimia yhteisiä keskustelutuokioita. En koskaant muista saaneeni luottamuksellista syliä tai olkapäätä, johon olisin voinut nojata ongelmieni kanssa. En osannut kyllä sitä kaivatakaan. 
 

Nyt vasta myöhemmin olen tajunnut, miten tärkeää se on lapsille ja nuorille ja miten tasapainoista ja iloista voi elämä olla, kun saa jakaa murheet toisen kanssa.
 

Halaan tässä itseäni ja sanon: 
 

hyvä minä 
 

kiitos minä.



 

 

1. Suodatinpussi taittuu sivuun ja vesi lirisee ohi eikä mene kahvin läpi. Tulos: vaaleanruskea.

2. Laittaa pelkän veden ja unohtaa laittaa kahvin. Tulos: kirkas.

3. Laittaa pelkän kahvin suodattimeen ja napsauttaa keittimen päälle. Kahvinkeitin ei siis rikki. Tulos: lisätään vesi ja odotetaan jälleen kahvin valmistumista.

4. Pannussa ollut huuhdevesi jäänyt kaatamatta pois saa täyden pannullisen - hetken sitä ihmettelee. Tulos: väri roseviinin. Aloitetaan alusta.

5. Jättää uuden veden suoraan pannuun eikä kaadakaan sitä säiliöön. Alkaa ihmetellä, että onko jättänyt kahvin laittamatta. Tulos: kaataa veden säiliöön ja uudestaan oottamaan kahvin valmistumista,

6. Unohtaa laittaa pannun alle ja kahvi lirisee lattialle ja pöydille, pahimmassa tapauksessa myös seinälle. Tulos: ärräpäitä ja eikun siivoamaan sotkua ja aloitetaan alusta.

7. Laittaa veden lirisemään vanhan käytetyn kahvin läpi. Tulos: väri on harmaan teen.

8. Virittää kahvin ja veden asianmukaisesti ja unohtaa painaa nappulasta. Ihmettelee taas hetken, että onko kahvinkeitin rikki. Tulos: uusi odotus.

9. Täyttää suodattimen liian täyteen liian hienoksi jauhettua kahvia. Kahvi tukkii suodattimen ja kahvi poroineen alkaa valua suodattimen kautta ylös ja siitä pöydälle ja lattialle. Tulos: suunnaton sotku - siivoaminen ja aloitus alusta.

10. Jos kahvinkeittimessä ei ole automaattitippalukkoa, niin unohtaa napin väärään asentoon ja käy kuten kohdassa yhdeksän. Tulos: ärräpäitä, siivoaminen ja aloitetaan alusta.

11. Laittaa vettä liian paljon suhteessa kahviin. Tavanmukaisesti kuvittelee keittävänsä useammalle ja matkalla kahvinkeiton saloihin välähtääkin ajatus, että yksinhän minä olen. Koukkasee kahvinporoista puolet, mutta unohtaa veden vähentämisen. Tulos: Hetken pohdinnan jälkeen päätyy siihen, että huuhteluvesi oli jäänyt pannuun. Aloitetaan kaikki alusta.

12. Tekee kahvista kitkeran vahvaa. Huomaa, että onkin laittanut vettä vain itseä varten, mutta mitannut kahvia useammalle. Tulos: Lorauttaa suhteessa vettä ja jää odottamaan jälleen kerran kahvin valmistumista.

13. Laittaa kahvin ilman suodatinpussia ja hetken päästä huomaa, että kahvinen sotkuvesi tulee ylös suodattimesta ja lirisee taas pöydälle. Tippalukko on tukkiutunut. Tulos: siivoaa sotkun ja aloittaa taas alusta.

14. Ajattelee vaan laittavansa kahvin päälle ja jää odottamaan tuoksua ja mukavaa kahvitteluhetkeä. Menee hakemaan kupin ja kahvinkeittimen vieressä ihmettelee, enkö minä laittanutkaan kahvia tulemaan. Tulos: pitää alkaa tositoimiin.

15. Tunkee kahvinporot veden sekaan säiliöön. Tulos: lopeta kahvinkeitto kokonaan.

16. Unohtaa, missä kahvinkeitin on. Tulos: jää ilman kahvia.

17. Alkaa tihrustella keittiön pöydällä olevaa vekotinta, että mikäs tuommonen mahtaa olla. Tulos: oliskohan jo syytä vaihtaa kotia.

Aamukin voi olla jännittävä. Ensin on mukava huomata, että tuli herättyä. On siis elossa. Toisena on mukava löytää vessaan ja kolmantena saa suorastaan iloita, jos löytää kahvinkeittimen, tietää mikä se on ja onnistuu vielä mittaamaan oikeassa suhteessa kahvin ja veden. 

Vielä tärkein. Napin painallus ja eikun odottamaan aamun rauhallista kahvihetkeä.

Hyvä vielä muistaa juoda kahvi kupista ennen kuin se jäähtyy.

;o))

 

Paloauto ja ambulanssi oven edessä.
 

Onkohan äksönimummolla vauhti päällä.

On jonkinlainen virkistyspäivä suurella porukalla naisia. Firma pistänyt tyttöjoukon pesulle ennen varsinaista illastamista. Selvästi hälinästä ja puheesta saa sen käsityksen, että lystiä on tulossa enemmänkin kuin vain vesijuoksu uimahallissa. 

Vesijuoksurata on täynnä iloisesti keikkuvia 'meripoijuja'. Joka metrillä keikahtelee iloisesti rupattava, kikattava ylös alas ylös alas keikkuva pää. Vauhtia ei ole, koska on viihteen esileikki vasta menossa. 

Minä sidon vyön itseeni ja päätän käyttää tyhjänä olevaa kahden radan tilaa, yksi mies siellä vain uiskentelee. Lumpsahdan veteen ja alan polkea ja melota rivakkaa tahtia. Suljen korvani naisten iloiselta yhteishengeltä. 

Mies ui vastaan. 

Katsoo minua. Jatkan matkaani. 

Mies kääntyy ja kohta taas ui vastaan minua. Molemmilla kokonainen iso rata käytössä. 

Mies katsoo taas ja minä takaisin. 

Sanoo minulle, että enkö ole lukutaitoinen. 

Ihmettelen. 

Alkaa narista siitä, että olen väärällä radalla, että 'tuolla', siis siellä missä monikymmenpäinen naislauma meluaa ja verkalleen etenee, lukee 'vesijuoksijat'. Sanon kohteliaasti, että siellä on iso seurue, joten päätin ottaa tyhjän radan käyttöön, ei ole tunkua ja saa rauhassa mennä omaa vauhtia. 

Mies jatkaa narinaansa. Vastaan tullessa sanoo, että olen kummallinen akka, suorastaan niskuroiva ja vielä lukutaidotonkin. 
 

Jatkan matkaani. Tapanani on toisinaan ottaa vesijuoksuvyö pois ja jatkaa samalla tyylillä juosten silti, vaatii vähän enemmän polkemista, että pysyy pystyssä. Näin tein nytkin. 

Mies tulee taas vastaan. Ärähtää oikein kovin, että jassoo sitä yritetään olla ihan kuin ei juoksisikaan, koska vyökin laitettiin altaan reunalle. Sitten minä räjähdin ja annoin tulla hulvattomasti tekstiä miehelle. Sanoin ensimmäiseksi, että miehilläkin on järjen käyttö ihan sallittua. En muista mitä kaikkea päästin suustani ulos eikä sillä ole niin merkitystäkään. Naiset ainakin hiljenivät ja alkoivat seurata meidän 'kisailuamme'. Heille tuli varsinainen ohjelmanumero.

Mies jatkoi narinaansa, että miksi minä olen koko ajan juoksuasennossa. Sitten paukautin sille aika reippaalla äänellä, että vahditko sinä minua ja mitä hemmettiä sinulle kuuluu, missä asennossa minä uin. Vaikka uisin pää alaspäin tai jalat edellä se ei kuulu sinulle. Jatkoin matkaani.

Mies oli pois lähdössä ja nousi portaita ylös. Altaaseen samalle radalle tuli toinen nainen. Mies sanoi sille, että tuolla sitten juoksee todella hullu ämmä, että varo sitä. 

Nainen tervehti minua. Tokaisi että kas vaan juoksurata onkin aivan täynnä. Taidan hakea juoksuvyön itselleni, koska tässä tuntuu olevan hyvin tilaa.

Siinä me sitten kaksi hullua ämmää polskuteltiin reippaasti. Poislähtiessäni menin kassalle juttelemaan asiasta ja siinä minulle selvisi, että toisen radan voi ottaa käyttöön siinä vaiheessa, kun juoksuradalla on ahdasta.

Todettiin sitten yhdessäkin asia:

Järjenkäyttö on sallittua ihan miehilläkin. ;0)).

Näinhän siinä oli käynyt. Uimasta suihkuun tullessani oli jonkun koulun urheilutunti päättynyt ja nuoret neidot olivat loppusuihkussa. Pitkälti toistakymmentä niitä siinä oli. Minä istuin saunassa lasioven takana ja katselin tyttöjen käyttäytymistä. Alkoi päässä surista ja kiukku nousta punana poskilleni. Käytös oli törkeää, suorastaan alentavaa toisia ihmisiä kohtaan.
 

Tulin saunasta pois, suihkuun ja röyhistelin oikein runsasta vartaloani. Olin saunassa istuessani huomannut, että tytöt supisivat keskenään, hihittelivät muiden ihmisten ulkonäköä. Useampikin tyttö osoitti etusormella toisille, että tulkaa katsomaan ja taas jatkoi hihittämistä. Tytöt sipsuttelivat nurkan taakse ja seinän toiselle puolen nauramaan. Muutamia vanhempia ja paria nuorempaakin pulskaa tyttöä alkoi selvästi ujostuttaa, pelottaa ja näkyi oikein kun vetäytyivät kuoreensa. Surettaa se pilkka vahvempaakin.
 

Tyttöjä liikkui lähelläni. Sitten ärähdin tytöille ja pyysin pysähtymään. Olin niin jyrkkäsanainen ja vaarallisen näköinen aikuinen, että tytöt tottelivat. 
 

SEIS - kukaan ei liiku nyt. Siinä ne seisoa tönöttivät minun edessäni. Jos joku yritti livahtaa toisesta ovesta niin pysäytin ärjäisemällä.
 

Mitä ne nauratte ja hihitätte?
 

Eeei eeih mitää mmeeeeillä vaa nyh nyyh on keskeeenää nii hauskaaaa.
 

Tiedän että olette koululuokka, mistä koulusta ja mikä luokka?
 

......Eeiii meh mmuuimuisteta.
 

Tokaisin vihaisesti - MITÄ TE NAUROITTE?
 

...eeihh mithäää...nyyh nyyh
 

Minä kerron jos ette satu itse muistamaan asiaa. Te nauratte ylipainoisten ja vanhojen ihmisten selluliittisia perseitä, roikkuvia tissejä, lerpattavaa vatsanahkaa ja roikkuvaa kaulaa ja huonoa liikuntakykyä. Kerronko vielä lisää mitä te nauratte. Te nauratte vammaiselle hänen kädettömyyttään ja jalattomuutta ja paino-ongelmia kärsivälle nuorelle hänen lihavuuttaan. 
 

Tiedättekö, että uiminen on hyvin tärkeä juuri kaikille niille keille te nauratte. Monen ihmisen ainoa mahdollinen liikuntamuoto on vedessä ja te saatanan kakarat kehtaatte pilkata niitä ihmisiä, joille uiminen on elämän tärkein asia. Viette suuren ilon näiltä kaikilta, jotka täällä haluavat käydä ja kasvatatte tulemisen kynnystä niin suureksi, että askel tänne on jatkossa raskas.
 

Suurin osa tytöistä alkoi itkeä ja samalla ensimmäinen uskaltautui ovesta ulos ja koko lauma perässä suoraan ryntäen peloissaan kassalle ja valvojien koppiin. Ilmoittivat etteivät uskalla mennä enää pukemaan.
 

Tulivat sitten valvojan kanssa takaisin pukuhuoneeseen. Minä olin siellä jo pukemassa. Astuin keskelle käytävää ja kysyin etsittekö minua mahdollisesti. Valvoja katsoi minua ja sanoi, että ei ongelmaa annetaan tyttöjen nyt pukea.
 

Sanoin asiani uudelleen hieman suuremmalle kuulijajoukolle. Toivotin tytöille hyvää intoa koulunkäyntiin ja samalla pyysin jatkossa käyttäytymään toisin. 
 

Pari asian tiimoilta loukkaantunutta naishenkilöä tuli halaamaan minua ja kiittämään rohkeudestani - sanoin ettei siihen mitään rohkeutta tarvita vaan äksönimummon raivo riittää.
 

Nämä tytöt eivät varmasti enää tule julkisesti pilkkaamaan ketään ja tokkopa haluavat edes lähiaikoina uimahallille - saati, että pystyisivät asian unohtamaan.
 

Annetaan kaikkien meidän olla sellaisia kuin olemme.

Nyt se on päätetty sen enempää ajattelematta. Nyt tai ei koskaan.
 

Koplasen aamulla herätessä rintojani - lepäävät siinä vierekkäin päällekkäin lerpallaan minne sattuu. Ällöttävää löysää taikinaa. 
 

Nousen ylös ja katson peilistä. Nännit osoittavat vikasuuntaan - vai onko niillä joku oikea suunta olemassa, olenko unohtanut vai enkö ole edes halunnut muistella. Vissiin niin. Tungen löysän nahan liiveihini - yritän asetella nännejä samaan kohtaan, jos ne vaikka puseron alla sitten nöpöttäisivät nätisti sinne minne kuuluukin.
 

Taas painovoima voitti minut. Neiti-ihmisestä rouvaihmiseksi ja lopulta mummoihmiseksi on tehnyt tehtävänsä. Että sitä on kuten sanottu persssss....
 

Hölskyvät kun juoksen, menevät sivulta toiselle ja siinä sitä taas ollaan. Minulla ei taida olla edes varastossa niitä solunuusiutumisreservejä, joita jossain kehoni varastoissa on. Mihin nekin lienevät menneet.
 

Taas äksönimummon ripeää toimintaa. Eikun soitto 'koruompelijalle', plastiikkakirurgille. Sen enempää ajattelematta - asia on selvä.
 

Otetaan kuvia sivusta ja edestä - piirretään viivat mistä pois ja mihin lisää - mietitään mihin nännit siirretään. Oi kun sievää. Musta tussipallero merkkas uusien paikkoja. Mielikuvissani näin itselläni kauniit sievät uudet nöpöttävät nännit. 
 

Vaikka 'koruompelijani' varoitti:
 

Ei saa toivoa liikoja, koska eihän vanhasta lastulevykaapistakaan saa hienoa tyylihuonekalua tekemälläkään. 
 

Heräsin narkoosista. Muutama viikko päätöksestäni tehdä rintojen kohotus ja samalla pienennys on suoritettu. Iloitsen etukäteen. 
 

Nyt ne eivät hölsky eivätkä heilu ja pullataikinakin tuntuu mukavammalta - paremmalta pullalta, koska ei enää mieleen tule aamuinen pukeminen. Korvapuustikin maistuu siis paremmalle - oikealle pullalle.
 

Nypin vatsanahkaani. Pyörittelen silmiäni. Hyi...'ei kai vaan' - katsotaan. Jos vaikka jatkossa ryhtyis todelliseksi tyylihuonekaluksi.

 

;O))