http://www.youtube.com/watch?v=0zpaPX_5hwo

 

Kaivan aarteeni esille.

Harmaansinisen lintukuvioisen tuhkauurnan. Mietin, että kai se on vetoisuudeltaan sopiva neljä ja puoli litraa. Aika paljon vähemmän kuin minä nyt. Hyvin nyt sopisin sadan litran tynnyriin ja jäis vähän vielä tilaakin - jos vaikka hengittämiseen tai eväisiin mukaan. ;o))

Moni ajattelee, että tässä ei saisi eikä soisi itselleen ajatustakaan vanhuudesta, ikääntymisestä eikä myöskään kuolemasta puhuminen sovi normaaliin arkeen. Minulle se on tavallista, kylläkin opittua, ystävältä opittua kuolemankäsittelyä.

Katselen taas 'viimeistä huonekaluani' - siistiä. Tosi siistiä. Ensin ajattelin, että voisin käyttää sitä vaikka korurasiana tai vaikka kynäkotelona tai miksei siihen vois laittaa vaikka kirjeitä - papereita - laskuja. Laitan sen leveälle ikkunalaudalleni kunniapaikalle.

Mies katselee sitä ja tuhahtaa - ei näy olevan loppupäivämäärääkään valmiina ja pyytää siirtämään koko uurnan piiloon. Sen paikka on nyt lastenkirjarivin takana kaapissa ja aina ottaessani iltasatukirjaa pojantyttärelleni sieltä kurkkaan samalla Nalle Puhin ja Bamsekarhun välistä ja ajattelen:

siellähän sinä minun pieni lintukotoni olet.