Urheilukassi heiluu vasemmassa kädessä.

Olen menossa kuntosalille ja vesijuoksuun. Perinteinen talven harrastus on saanut taas alkunsa.

Pukukoppiin, vaatteiden vaihtoa. Riisun varovasti paidat - olka pirkules kun leikattiin haljenneen ja irronneen hauiksen takia parisen kuukautta sitten, on alkanut oireilla uudestaan. Kuka ja mikä minut rapauttaa.

Mummoikä

eläkeläisen esikartano

vanhuuden porstua

pirtin ovi raollaan

en suostu vielä

sisälle

Äksönimummo

sulkee oven

kalmanhaju ei ehdi

perässä

Jalka nousee

ja menoksi

Kuntopyörä surisee. Nyt se alkaa. Vääntöä sivulle ja toiselle, työntöä jaloilla - vasen lonkka etsii paikkaansa, oikean polven naksunta nakertaa luita - kierukaton ja vajaa. Vaari vieressä silmäilee, ei sano mitään, mutta selvästi miettii. Mitä miettiikään.

Minäkin silmäilen.

silitän poskeani

sileä

ei ilon tuomia naururyppyjä

ei surun juonteita

toisin kuin viereisellä vaarilla

liekö surusta rypistynyt

vai ilokseen naureskellut

surusilmäinen vaari

Kiemurtelen suihkun jälkeen uimapukuuni, sievään 50-luvun merimieshenkiseen, aivan uuteen. Katson peilistä sivusta ja takaa - ei paha. Kumarrun ja katson reisiäni - selluliittiset muhkeat, mutta joten kuten vielä varteni kantavat. Rouva takanani mainitsee, että minulla on ihan hyvä pylly - narsistinen minäni saa vauhtia.

Mummot marssivat vedessä kuin meripoijut.

Ylös alas ylös alas - laineet keinuttavat poijuja.

Minä tunnen olevani enemmänkin pingviini vedessä oikean käteni vajaaliikkeisyyden takia.

Tuttavarouva ilahtuu nähdessään minut.

Pojuista yksi.

Ilahtuu niin kovin, että ilokseen nauraa - nauraa vielä matkalla kotiin ja vielä kotonakin. Soittaa minulle ja vielä kiittää hyvästä nauruterapiasta ja vaikuttaa aidosti ilahtuneelta.

Päätettiin tavata hallilla uudestaan pingviini ja meripoiju.

Molemmat todettiin, että vanhuus on perseestä, eikä se enempiä selittelyjä kaipaa.