Sateen ropina peltikatossa herättää minut pilkkopimeään aamuun. Kello on vasta puoli kuusi.

Nautin vapaaehtoisesta kivusta ja särystä. Käsivarren leikkauksen jälkeinen arpi tulehtui ja jäi laajaksi ja kireäksi. Eilisaamuna se korjattiin. Minun ihana 'koruompelijani' plastiikkakirurgi, kauneuden ammattilainen suoritti korjauksen. Otan vapaaehtoisen kivunpoiston. Kipu lähti niin myös uni. Katselen ulos näkemättä mitään. Pimeyden ruhtinatar korpimökissään lokakuisessa sateessa - sitityttö hetken unelmassaan olla metsäpeikko - sienestäjä - vaeltaja - erakko. Tuli palaa takassa ja ajatukset juoksevat tai ovat juoksematta - pää välillä täyttyy ja tyhjenee. Täyttyy taas uudelleen kunnes valutan ajatukseni tekstiksi.

Lähden valoisuuuden saapuessa metsävaellukselle. Korpikuusten kätköihin taistelemaan hirvikärpäsiä vastaan. Kori kädessä keikkuen. Suppilovahveroiden aika. Kori täyttyy. Sade ropisee kevyeen mukavaan sadeasuun...sisällä puvussa on kuiva ja lämmin. Saappaanvarret riittävät juuri ja juuri...

Kalliot valuvat vettä ja sammal litisee kuin suolla kävelis. Suojuoksua - suokävelyä - reisivoimistelua.

Taidan aloittaa Nooan arkin rakentamisen - pelastan ensin itseni ja kissani - sen jälkeen mietin keitä muita pääsee arkkiini.