Nyt se on päätetty sen enempää ajattelematta. Nyt tai ei koskaan.
 
Koplasen aamulla herätessä rintojani - lepäävät siinä vierekkäin päällekkäin lerpallaan minne sattuu. Ällöttävää löysää taikinaa. 
 
Nousen ylös ja katson peilistä. Nännit osoittavat vikasuuntaan - vai onko niillä joku oikea suunta olemassa, olenko unohtanut vai enkö ole edes halunnut muistella. Vissiin niin. Tungen löysän nahan liiveihini - yritän asetella nännejä samaan kohtaan, jos ne vaikka puseron alla sitten nöpöttäisivät nätisti sinne minne kuuluukin.
 
Taas painovoima voitti minut. Neiti-ihmisestä rouvaihmiseksi ja lopulta mummoihmiseksi on tehnyt tehtävänsä. Että sitä on kuten sanottu persssss....
 
Hölskyvät kun juoksen, menevät sivulta toiselle ja siinä sitä taas ollaan. Minulla ei taida olla edes varastossa niitä solunuusiutumisreservejä, joita jossain kehoni varastoissa on. Mihin nekin lienevät menneet.
 
Taas äksönimummon ripeää toimintaa. Eikun soitto 'koruompelijalle', plastiikkakirurgille. Sen enempää ajattelematta - asia on selvä.
 
Otetaan kuvia sivusta ja edestä - piirretään viivat mistä pois ja mihin lisää - mietitään mihin nännit siirretään. Oi kun sievää. Musta tussipallero merkkas uusien paikkoja. Mielikuvissani näin itselläni kauniit sievät uudet nöpöttävät nännit. 
 
Vaikka 'koruompelijani' varoitti:
 
Ei saa toivoa liikoja, koska eihän vanhasta lastulevykaapistakaan saa hienoa tyylihuonekalua tekemälläkään. 
 
Heräsin narkoosista. Muutama viikko päätöksestäni tehdä rintojen kohotus ja samalla pienennys on suoritettu. Iloitsen etukäteen. 
 
Nyt ne eivät hölsky eivätkä heilu ja pullataikinakin tuntuu mukavammalta - paremmalta pullalta, koska ei enää mieleen tule aamuinen pukeminen. Korvapuustikin maistuu siis paremmalle - oikealle pullalle.
 
Nypin vatsanahkaani. Pyörittelen silmiäni. Hyi...'ei kai vaan' - katsotaan. Jos vaikka jatkossa ryhtyis todelliseksi tyylihuonekaluksi.
 
;O))