Istun ystävättären kanssa laivan hytissä kaksin. Keskustelemme eläkeaikataulujen suunnittelusta ja miten ajankulkua kannattais jakaa, ettei vapaa-aika ala tuntua työnteolta.

Meistä kahdesta vauhtimummosta kumpikaan ei allekirjoita vielä hidastumisen tapahtuneen. Kiinnostus ympäristöön ihmisiin ja tapahtumiin on vähän kuin lisääntynyt työstä vapautumisen myötä. Ystävättäreni kokonaan ja minä osin olen vapaaherratar. 'Neito menojalka' kutsuukin itseään asuntosäästäjäksi, koska ei paljoakaan kotona ole oleskellut. 

Ensimmäinen vuosi eläkkeellä on monelle vapauden menemisen vuosi, joka tasoittuu - tai sitten ei - ajan kanssa. Kun vapautuu aikaa, niin paniikinomaisesti ensin alkaa täyttää kalenteriaan - näin siis usealle tulee käymään, koska on tottunut säännöllisiin 'kalenterimenemisiin', niin sama usein tulee jatkumaan jonkin aikaa. Toiset taas vapauttavat itsensä kaikesta säännönmukaisesta ajankäytöstä. Jäävät vaan olemaan ja ihmettelemään, nauttimaan olemisen ja vapauden aikatauluttoman elämän ihanuudesta. Jotkut taas ihmettelevät ja surevatkin yhden elämänvaiheen taaksejäämistä. Jopa voi vähän pelottaa sosiaalisten suhteitten vähyyttä työelämän jäädessä taakse.

Minä osa-aikaeläkeläisenä nautin molemmista tai kaikista tilanteista. En halua sitoa itseäni kalenteriaikatauluun, vaikka sellaisen virheen minäkin ensimmäisenä osa-aikaeläkevuoteni aikana tein. Huomasin pian, että alkoi ahdistaa kalenteriin suunniteltujen säännöllisten aikataulujen noudattaminen. Nyt elän vaa yhden harrastukseni kellonajan mukaan. Muut kaikki tekemiseni perustuvat vapaaehtoiseen ja omavalintaisiin aikoihin. Tämä sopii minulle nyt.

Äksönimummo mennä huitaisee välillä sinne sun tänne tai on vaan nauttien rauhasta.

Elämä on vapautta ja iloa, vaikka välillä 

polvi naksuu

lonkka loksahtelee

olka narisee

jalka puutuu.

Aamulla ei tiedä kummalla jalalla sitä ylös nousee. Toivottavasti kuitenkin sillä oikealla, joka tuo päivään 

hyvää mieltä

hymyä huuleen

ystävällisyyttä kanssaihmisille.

 

;0))